Teenhän minä asioita, mutta mistään ei ole mitään
kerrottavaa. Facebookissakin olen epäaktivoitunut ja turhat ”täällä on kivaa …
missä olen?” –päivitykset ovat jääneet pois. Hyvä että edes uuden hoito pupusen
kuvan jaksoin faceen ladata.
Tuntuu myös etten pidä vanhoihin kavereihini yhteyttä niin
paljon kuin haluaisin. Maailman paskimpana tekosyynä ”mitäs jos ne on töissä,
harrastuksissa, lapsella itkupotkuraivari päällä ja soitan huonoon aikaan ja
uliuli”. Ei sillä, niiden kavereiden kanssa joita nykyään näen eniten, istutaan
harva se ilta yhdessä, mutta silloinkin on siinä ja siinä osallistunko jutteluun
innokkaasti. Olenko oikeasti näin
laiska? Haluan olla kavereideni kanssa tekemisissä ja olen kiinnostunut heidän
kuulumisistaan, mutta välillä saan ihan päättää että NYT minä soitan! Ja
silloinkin luultavasti laitan vain viestiä…
Minulla on pieni kummityttö, jonka syntyessä haaveilin
lähetteleväni hänelle kivoja kortteja, hassuja kirjeitä, pieniä tarroja… Olenko
yhtäkään korttia lähettänyt? En. Sehän on alle vuoden ikäinen, eihän niitä nyt
vielä hyödytä kirjoitella. Kummityttöni vanhemmat, hyvät ystäväni, voisivat
kyllä arvostaa korttia, mutta näää… Ensin pitää löytää se kiva kortti (tai
vielä parempaa, askarrella se!), ostaa postimerkki, jonka aina unohtaa vaikka
vielä kauppaan mennessä sen muistaisikin, sekä kaikista pahimpana postittaa
koko systeemi. Hätäillä oliko osoite oikein, laitoinko edes nimeni korttiin ja
lopulta katua koko kortin lähetystä, olihan siinä jotain noloa muka hauskaa
tekstiä.
Siinäpä olisi mulle hyvä uuden vuoden lupaus (mikäli
sellaisia harrastaisin), että joka viikko lähettäisin jollekin kaverille kortin.
Sekä soittaisin HETI kaverille, jonka kanssa vähääkään tekee mieli jutella.
Eikä varmasti olisi muillekaan ihmisille tällainen diili haitaksi.
Vaihdettaisiin fb statusten stalkkaaminen oikeaan kuulumisten kyselyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti