Vaikka lehden juttu on vanha, aihe on aina ajankohtainen ja
valittajat ovat loppumaton luonnonvara.
Otsikko kertoo jo kaiken. Tämänhän olisi ihan maalaisjärjellä
voinut kuvitella, mutta hieno homma, että joku fiksu jossain on katsellut
aivoja ja todennut valituksen vaikuttavan hippokampukseen. Jutun mukaan
vinkujien kuuntelu vaikuttaa ongelmanratkaisukykyyn. Onkohan vinkujat itse jo
peruuttamattomasti turmeltuneita, sillä usein he eivät meinaakaan tehdä
vinkumisen aiheellensa mitään?
Varmasti kaikki tuntevat yhden (tai pahimmassa tapauksessa
kymmenen) ihmistä, joiden seura ei heidän hankalan kitisijä-kiukku-peppu –luonteensa
takia kiinnosta. En ole jostain kumman syystä pysynyt heidän kanssaan väleissä,
mutta esimerkiksi amiksessa heitä oli vain pakko sietää. Hevosalan amiksessa
kitisijöiden top vitoseen kuului aikaiset aamut tallilla ja vaikeus herätä,
tyhmät kelit, tyhmät luokkalaiset, tyhmät hevoset ja kipeytyvät paikat rankassa
ruumiillisessa työssä. Ongelman saa myös rahasta, asuntola elämästä ja hevosista
nyt yleensäkin (ratsupellet vs ravi-ihmiset, miten Sirkka-Anelma ruokkii ja
liikuttaa omaa hevostansa, onko Ruskolla liikaa loimia…).
On asioita joihin itse ei voi vaikuttaa (Sirkka-Anelma saa
syöttää sille kaakillensa peacemakeria, vaikka hevosen vatsa ei erityisemmin
herkkä olisikaan ja vallan hyvin pärjäisi tavallisella kauralla) ja on asioita
joihin voi. Mikä helvetti siinä on ettei lihava ihminen vinkumisensa sijasta
aloittaisi liikunta harrastusta tai paleleva lissu pistä sitä takkiaan kiinni?
Onko siitä kipeästä selästä pakko sanoa miljoona kertaa? Mene lääkärille, mä
voin korkeintaan leipoo sua turpaan niin että on joku muu paikka kipeänä, en
osaa määrätä lääkkeitä ja hoitoa.
Mulla on kaveri, jolla on ollut ja on edelleen ihan oikeita
ongelmia. Tuntuu ettei hänen elämäänsä kuulu muuta kuin paskaa ja valituksen
aihetta. Samoista asioista ei vain jaksa kuulla kymmentä kertaa tunnin sisällä ja sopivissa väleissä äännellä
myötätuntoisesti. Joskus yritin jotain ratkaisua pienempiin ongelmiin
ehdotella, ne otettiin ajatuksen tasolla vastaan, mutta mitään ei tehty.
Jotkut tuntuvat olevan ihan elämäntapa valittajia. Ehkä ne
ei itse huomaa olevansa rasittavia? Haluaako ihmiset vaan huomiota? Varmaan
jonkun verran. Mä oletan, että jos kerron miehelleni pääni olevan kipeä, saisin
ehkä myötätuntoisen katseen ja buranan. Kaverillekin asiasta saattaa mainita,
mutta se jatkuva samasta asiasta viniseminen…! Jaettu suru on puoli surua,
mutta jaettu kitinä vain lisää vitutusta.
Mitä näille vikisijöille pitäisi sitten tehdä? Sanoa että
häivypä siitä tai saat jotain oikeeta vinkumisen aihetta? Huomauttaa joka kerta
kun jutut menee valittamisen puolelle ja sitä kautta yrittää pitää valitus
minimissä? Mitäs jos perustetaan kitisijöille oma valtio minne heidät karkottaa? Ovathan he haitaksi muille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti