Juurikin näin. Oli vielä pakko jatkaa uuden vuoden lupauksista. En harrasta uuden vuoden lupauksia, mutta
aika monella niitä näyttää olevan. Kaikki haluaa laihtua, lopettaa tupakoinnin,
aloittaa karkki lakon ja fiksummat ihmiset keksiä lääkkeen syöpään. Täytyy
tunnustaa, että joskus on tullut itselle luvattua liikunnan lisäämistä.
Tekopyhästi ajatellen ”en halua laihtua (HALUANPAS!!) vaan ihan vaan terveyden
ja kunnon kohenemisen vuoksi…”
Joskus oikeasti nautin lenkillä käymisestä. Omat ajatukset ja musiikki, hyvä olo liikunnan jälkeen. Kun löysi kaverin, joka myös tykkäsi liikkua, lenkkeilystä tuli vielä kivempaa ja ennen kaikkea jokapäiväistä. Sitten kaveri häipyi toiselle paikkakunnalle, viina tuli hölkkäämisen tilalle ja nykyään juoksen vain hätätilanteissa. Eli en ikinä.
Kilot on jännästi kertynyt tässä puolen vuoden aikana, jonka olen mieheni tuntenut. Muutettiin melkein saman tien yhteen ja sen jälkeen on otettu ahkerasti huikkaa ja katsottu maratoonina hömppäsarjoja. Molemmat kun ollaan iloisesti työttöminä. Lupasin siis jälleen kerran aloittaa lenkkeilyn.
Ensimmäinen päivä tätä vuotta meni kivasti räntäsateessa. Sehän oli hyvä tekosyy olla lähtemättä lenkille. Oli siinä ja siinä että jaksoin hevoseni käydä liikuttamassa. Tämä aamu alkoi puolen tunnin ”lenkillä” (laiskaa löntystelyä, pohkeet menivät jumiin ja kengät kastui). Sen jälkeen tallille siivoamaan karsinat (huimat neljä kappaletta) ja ratsastamaan Junonen. Ruokakaupan kautta kotiin, missä mies makoili katsomassa Miehen puolikkaita, eikä ollut tiskannut! Enkä muuten laita ruokaa ennen kuin mies on tiskannut. Eihän meillä edes ole yhtäkään puhdasta kattilaa, lautasta tai kauhaa.
En usko että alan 4-6 päivänä viikossa käymään lenkillä, en tule aloittamaan humppaa, zumbaa tai kahvakuula jumppaa. Luultavasti käyn joka toinen päivä lenkillä tämän kuun ajan ja siihen se jääkin. Sehän on vain hyvä että tuntee itsensä, vai?
Joskus oikeasti nautin lenkillä käymisestä. Omat ajatukset ja musiikki, hyvä olo liikunnan jälkeen. Kun löysi kaverin, joka myös tykkäsi liikkua, lenkkeilystä tuli vielä kivempaa ja ennen kaikkea jokapäiväistä. Sitten kaveri häipyi toiselle paikkakunnalle, viina tuli hölkkäämisen tilalle ja nykyään juoksen vain hätätilanteissa. Eli en ikinä.
Kilot on jännästi kertynyt tässä puolen vuoden aikana, jonka olen mieheni tuntenut. Muutettiin melkein saman tien yhteen ja sen jälkeen on otettu ahkerasti huikkaa ja katsottu maratoonina hömppäsarjoja. Molemmat kun ollaan iloisesti työttöminä. Lupasin siis jälleen kerran aloittaa lenkkeilyn.
Ensimmäinen päivä tätä vuotta meni kivasti räntäsateessa. Sehän oli hyvä tekosyy olla lähtemättä lenkille. Oli siinä ja siinä että jaksoin hevoseni käydä liikuttamassa. Tämä aamu alkoi puolen tunnin ”lenkillä” (laiskaa löntystelyä, pohkeet menivät jumiin ja kengät kastui). Sen jälkeen tallille siivoamaan karsinat (huimat neljä kappaletta) ja ratsastamaan Junonen. Ruokakaupan kautta kotiin, missä mies makoili katsomassa Miehen puolikkaita, eikä ollut tiskannut! Enkä muuten laita ruokaa ennen kuin mies on tiskannut. Eihän meillä edes ole yhtäkään puhdasta kattilaa, lautasta tai kauhaa.
En usko että alan 4-6 päivänä viikossa käymään lenkillä, en tule aloittamaan humppaa, zumbaa tai kahvakuula jumppaa. Luultavasti käyn joka toinen päivä lenkillä tämän kuun ajan ja siihen se jääkin. Sehän on vain hyvä että tuntee itsensä, vai?
Ei turhia odotuksia tällekään vuodelle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti